tiistai 31. joulukuuta 2013

Jos huonompi ilma yllättää

Jos pyryttää tai sataa räntää tai muutoin tuntuu, että sää ei ole nyt parhaimmillaan lasketteluun ja muihin lumileikkeihin niin lapsiperheen päivän pelastaa ehdottomasti Lastenmaailmaan leikit ja pelit tai keilaaminen tai Elämyskylpyläreissu.

Yksi kiva kohde on kanssa Luvattumaan jäägalleria, jossa kävin viikonloppuna pistäytymässä. Luvattumaa sijaitsee Levin ja Könkään kylien puolessa välissä ja on varmaankin tuttu kaikille murtsikanharrastajille tai kelkkailijoille, jotka poikkeavat kahvistelemassa tai kevään monotansseissa.

Pihalle on rakennettu mahtavan lumimäärän sisään jäägalleria, jossa kannattaa ehdottomasti käydä. Nähtävää on sekä aikuiselle että lapselle!


Kirkkaasta Ounasjoen jäästä on saatu aikaan hykerryttäviä veistoksia ja hauskoja oivalluksia.  Ja täällähän voi järjestää vaikka vihkimisen tai viettää yön jäähotellin huoneessa! Suosittelen!

Lisätiedot

 
Hienoa Uutta Vuotta toivottaa Ailuporo

2013 taakse jää, 2014 tuo uutta säpinää!

Niinpä se on jälleen vuosi kulunut ja on aika juhlia vuoden vaihdetta. Tänään ilotulitus Eturinteillä klo 24.00!

Vuosi 2013 oli oikein leppoisan hauska! Tein ja koin monenlaisia asioista mm. olin tarpeeksi pitkä Seikkailupuistoon, pääsin kokeilee varovasti Bike Parkia, laskin koskea auton renkaalla ja lautalla, kalastelin, uiskentelin Immeljärvessä ja kylpylässä, ratsastin sekä kesällä että talvella, kokeilin monenlaisia muita aktiviteetteja, katselin kelkkailua talvella ja kesällä!, patikoin kaikki Levin polut (Huipun polulla monta kertaa), luistelin, hiihdin, laskettelin, tein vaikkamitämuuta, osallistuin tapahtumiin kuten Arctic Horse Race, Levi24 maastopyöräilytapahtuma, Maailman Cup, Kittilän markkinat, Levin ympäristöpäivä,  tutustuin uusiin tyyppeihin (hauskoin Levi-vieraisiimme eli niihin jotka tulee Leville lomalle). Mitä kaikkea sie teit?


Jouluna syöpöttelin (paljon) kinkkua sinapilla ja laiskottelin. Ensi vuodelle kokeilen jotakin uusia juttuja, mutta teen myös samankaltaisia asioita kuin tänä vuonna, koska Elämys on joka kerta erilainen! Valitse itsellesi sopiva vuodelle 2014: Tutustu esimerkkeihin erilaisista elämyksistä 1.1. alkaen.  Uuden vuoden touhut ja ensi vuoden tapahtumat kannattaa myös tsekata!

Tiesithän muuten että Levi täyttää ensi vuonna 50v! Vuonna 1964 avattiin ensimmäinen lasketteluhissi. Leviä juhlitaan kokonainen viikko (7) ja jokainen on tervetullut! 
Toivotan hyvää vuotta 2014 kaikille – ystävilleni sekä tuleville ystävilleni!

Räiskyvin terveisin,

Lumiukko

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulun rauhaa


Kaikista parasta joulussa on melkein se joulun odotus ja valmistelu! Meillä täällä Levillä on kaikenlaista hyörinää ja pyörinää asiakkaidemme kanssa ja ihan kaikilla Leviläisillä ei joulu ole se kaikista rauhaisin aika! Mutta kyllä niitä pieniä nautinnollisia hetkiä voi varastaa sieltä täältä hyörinän välissä.

Hotellin pihalla leikkii englantilaisia lapsia, joille lumi on ihme. Eri kokoiset taaperot punnertavat safarihaalareissaan korkelle auratun lumikinoksen päälle ja sieltä lasketaan hurjaa vauhtia pulkan kanssa alas. Näinä päivinä Levin keskustassa kannattaakin ajella erityistä varovaisuutta noudattaen ja huomioida lumipenkan takaa syöksyvät kamikaze-pulkkailijat tai keskellä risteystä ihmettevät perheet.

Ihmetystä herättää aina tähän aikaan vuodesta myös taivaan värit. Keskipäivän hieno punertavanpinkki taivas ja tietenkin ne öiset revontulet.

Ja vaikka Levillä on paljon vieraita tähän aikaan niin joskus iltapäivällä töistä lähtiessä saattaa ollakin melko hiljaista, lunta satelee hiljakseen ja kas - poro tulee vastaan vetäen perässään pulkassa istuvaa pariskuntaa.

Hyvää Joulun Odotusta!


maanantai 9. joulukuuta 2013

Jouluisia ja talvisia elämyksiä

Jouluinen tunnelma ja jouluinen sää on saapunut Leville. Katukuvassa näkyy matkailijoita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Monenlaisia retkiä järjestetään päivittäin. Onpa mahdollista tavata pukkikin jo! Tontut juoksentelee siellä ja täällä, kurkistelee ikkunoista. Olethan ollut kilttinä? Minä olen. Kinkkuakin on ikävä, onneksi pian on aatto-aamu ja ihana tuoksu leviää kotiin! Lunta on 40 cm ja kauniita maisemia riittää loputtomiin.



Revontulet leiskuvat taivaalla iltaisin ja öisin upeina vihreän ja punaisen väreinä. Pakkasta on ollut kylmimpinä päivinä lähes 37 astetta! Siksi taivaskin on ollut kirkas, tähdet loistavat ja olemme saanee ihailla taivaan väriloistoa useina iltoina. Vaikka toki revontulia näkyy myös vähemmillä pakkasilla. Pääasia on että tähdet vilkkuvat illalla. Sää vaihtelee hyvinkin nopeasti. Hitusen onnea ja revontulet näkyvät! 




Tutustu joulukuun ohjelmiin ja joulun aikaan. Mikäli suuntaat Leville uuden vuoden aikaan, ohjelmaa tästä

Kauniita talvipäiviä ja mukavaa joulun odotusta!

- Lumiukko

perjantai 15. marraskuuta 2013

Valkoinen Sirkus saapuu kylään - World Cup Levi!

Kauden virallisista avajaisista selvitty! Hauskaa oli:) Kuvia täältäTänä viikonloppuna saadaan jälleen osallistua mahtavaan tapahtumaan -Levin Maailman Cup on täällä! Naisten ja miesten pujottelukauden avaus! Mahtava päästä jännäämään kisoja kahtena päivänä! 


Levi Black.
Tässä hieman kisainfoa:


Tapahtuma-alueina toimivat: Levi Black (Gondoli2000 –alue) = kilpailutapahtumat ja Levi Center = iltatapahtumat


Kisaohjelma ja yleisötapahtumat 2013

Perjantai 15.11.2013, Levin keskusta, Zero Point
*18.00 Avajaiset
 *18.15 Kilpailunumeroiden arvonta, naiset
*18.30 Music on Stage, DJ

Lauantai 16.11.2013, Levi Black
*10.30 Pre Race
*11.00 Naisten pujottelu, 1. kierros
*14.00 Naisten pujottelu, 2. kierros
*15.00 Probably The Best After Ski in the World
 by Carslberg -yleisöteltta

Levin keskusta, Zero Point
*19.00 Palkintojenjako, naiset
*19.15 Kilpailunumeroiden arvonta, miehet
*19.30 Live Music on Stage: Leningrad Cowboys

Sunnuntai 17.11.2013, Levi Black
*10.30 Pre Race
*11.00 Miesten pujottelu, 1. kierros
*14.00 Miesten pujottelu, 2. kierros
*Miesten palkintojenjako maalialueella kilpailun jälkeen.

Ilmaiset yleisökuljetukset
Levin keskustasta on järjestetty yleisölle ilmainen non-stop kuljetus Levi Black -kilpailualueelle ja sieltä takaisin. Tämän aikataulu on seuraava:
•LA 16.11. 09.30 – 16.00
•SU 17.11. 09.30 – 16.00

Yleisökuljetusten reitti: 
Kylpylähotelli Levitunturi – kilpailualueen kääntöpaikka – Kylpylähotelli Levitunturi

Lapset ja perheet
Lastenhoitohuone sijaitsee gondolirakennuksen alakerrassa (ns. Rossignol -kyltin vierestä sisäänkäynti). Lapsille on järjestetty oma tapahtuma- ja toiminta-alue "Jään maa" Lapland Avenuelle. Levi-Instituutin matkailuopiskelijat ovat kehittäneet alueen perheen pienimmät huomioiden!


Jos pääsyliput kisa-alueelle eivät ole vielä taskussasi, voit ostaa ne myös kisapaikalta. Laittakaahan lämmintä ylle ja nauttikaa kisahumusta & tsempatkaa suosikkinne voittoon!



Pujotellen,
Lumiukko

Ps. Kuvat aikaisemmilta vuosilta!





perjantai 8. marraskuuta 2013

Levi – Easy Days in Many Ways

Viralliset talvikauden avajaiset 8. - 10.11.2013!

Levillä on hiihdetty ja lasketeltu jo pari viikkoa, järven jäällä nautiskeltu luistelusta, pulkkamäessä laskettu niin että pulkan pohjakin on melkein pahki, revontulia ihasteltu, lumikenkäilty, ratsuilla laukottu lumisessa maisemassa. Tällä viikolla onnistuu jo huskyajelutkin 500m viiteen kilometriin!

Ja Jes! Nyt on viralliset avajaiset. Jälleen on monenlaista ohjelmaa Eturinteellä. Lapsille on luvassa Aarteen metsästystä, Muksumaa ja kasvomaalausta sekä zibob –mäenlaskua. Käythän lisäksi tutustumassa husky –koiriin, poroihin ja suomenhevosiin (talutusratsastusta). Voit myös halutessasi kokeilla lasten omaa moottorikelkkaa!

Älä unohda tätä:  Klo 12.05 on aika, jolloin voit kertoa toiveesi pukille!
Hauskoo viikonloppua!

- Luminen ukko 

perjantai 25. lokakuuta 2013

Laskettelemaan!

Avaustavoite saavutettu -> tänään päästiin kurvailemaan mäkeen! Mahtava tunne päästä pitkän kesän jälkeen rinnettä alas. Uusi kypäräkin osoittautui hyväksi, värikin on makea, Levin sininen.

Tästä perjantaista eteenpäin voi täällä lasketella äitienpäivään (11.5.2014) asti eli kauemmin kuin puoli vuotta!


Nyt on sakea lumisade, tässä pari otosta web-kameroista, kuten voit huomata; ei ole vain talvisen näköistä vaan nyt on 
T-A-L-V-I!






Viikonloppuja!

Lumiukko
















Ps. Seuraa täältä ajantasaista kuvaa Leviltä.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kohta aletaan kelkkailemaan!

Näyttäs siltä, että talvi on tullu tänne Leville! Mittari on näyttäny jo monena yönä -10 astetta ja päivisinkin pysytään pakkasella. Kalsarit on laitettu jalkaan, pipo päähän ja hanskat käteen eikä niistä kannata luopua ennekuin toukokuussa. Niinku Lumiukko kirjoitteli, hiihtämään pääsee jo ja kohta mäkeenki!


Myös me täällä Kinoksella ollaan alettu valmistelemaan talvea oikein tosissaan! Kesäkamppeet on pakattu pois ja kelkkahaalarit otettu esille. Ensimmäiset kelkatkin on ilmestyneet kesävarastoista takaisin tänne toimiston pihalle. Kelkkarivi kasvaa päivä päivältä ja kohta kaikki on valmiina reittien aukeamiseen. Kannattaa siis laskettelukypärän lisäksi kaivaa myös kelkkakypärä esiin. Kelkat ja oppaat odottelee jo innoissaan tulevan talven safarilaisia! Ja pikkukelkat pieniä vuokraajia!

Terveisin,
Kino

maanantai 21. lokakuuta 2013

Hiihtokausi 2013-2014 avattu!

Lauantaina 19.10 avattiin ensilumenlatu! Avoinna on yhteensä 6km vapaalla ja perinteisellä tyylillä. On se vaan jännää kuinka nopeasti lumitykit työnsä tekivät. Ensimmäisen rinteen avaustavoitekin on jo perjantaina 25.10! Tietoja laduista ja rinteistä täältäOlipa mukava kun pääsi syyslomalla suihkimaan! 



Viimeinen syyslomaviikko alkoi tänään. Leevin Syyslomariemujen ohjelmia järjestetään vielä tällä viikolla tiistaista lauantaihin. Viime viikon ohjelmissa iloa ja riemua riitti! Ohjaajat olivat keksineet monenlaista tekemistä - ja pääsihän se Leevikin liikkumaan! Muistathan ilmoittautua hyvissä ajoin, tiedossa monenlaista touhua!

Vaikka päivä lyhenee ja pimeän aika lisääntyy, tuo Levin lumi ja aktiviteetit iloa niin että mieli on virkeänä! Iloista päivää kaikille ja mukavaa syyslomaa heille,
joilla se on parhaillaan!


Lumiukko

Ps. Viralliset kauden avajaisetkin lähestyvät, tutustu ohjelmaan!
Pps. Myös World Cup Levi lähestyy!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Lokakuu houkuttelee

Kuinka upea kuukausi onkaan lokakuu! Turha on haikailla enää kesän lämpöä vaan kannattaa ottaa hyöty lokakuusta! Mikä hieno aika piipahtaa lyhyellä lomalla tunturissa, kun majoitushinnatkaan eivät todellakaan päätä huimaa. Hyvät maastokengät jalkaan, lämmin ulkoilupuku päälle ja vain nauttimaan kirpakasta säästä. Levin tunturipolut ja maastoreitit houkuttavat happihyppelyyn! Ja jos on oikein hyvä onni niin lunta on maastossa parisen senttiä ja oma hengitys vaan höyryää auringon paistetta vastaan. Ja mikä ilo on kaivaa repusta termari, jossa on kuumaa kaakaota ja pysähtyä nuotiolle paistamaan makkarat.
Revontulia kannattaa myös tarkkailla heti alkutalvesta lähtien. Niitähän on näkynyt jo syyskuunkin aikana.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Talvi se taasen tulleepi

Ensilumi on jo satanut 25.9. Lumisadetta kesti muutaman minuutin ja hetkessähän se suli pois. Mutta ilo se on hetkellinenkin ilo! Aamusella on jo useampaan otteeseen raapattu auton ikkunoita. Talvirenkaita ei isäukko ole vielä vaihtanut, mutta pian niidenkin aika koittaa. 
Ensilumi.
Ensi kaudelle Leville tulee Huippu-Uutuus -> Katettu mattohissi! Se on ensimmäinen katollinen mattohissi Suomessa. Olen käynyt katsomassa sen rakennuspuuhia ja en millään malta odottaa että pääsee jo rinteeseen! Miehän tosin olen käynyt jo isoissakin rinteissä, kun olen oppinut käyttämään sompa- ja ankkurihissiä. On kuitenkin paljon tuttavia, jotka ovatkin kyselleet mattohissin perään.
lleen yksi hyvä syy lisää tulla Leville lomailemaan!


Katettu mattohissi Eturinteellä.

Pysyvää lunta ja talvea odotellessa saadaan vielä syyslomailla Leevin kanssa. Liikunnallisia ohjelmia on monenlaisia – niin ulkona kuin sisälläkin.Tästä voit valita sinulle, siskoille, veljille, serkuille ohjelmat ja soittauttaa Matkailuneuvontaan hyvissä ajoin niin varmistat että olet mukana! Lisätietoja Leevin Syyslomariemuista. 
Tervetuloa mukaan, taitaa se Leevikin tulla! :)

Lumiukko

Ps. Web-kameroista voit katsoa reaaliaikaisesti miltä se täällä nyt näyttää!
Pps. Olethan huomannut tämän sivuillamme!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Viimeiset lumet


Vielä näkyypi lunta tunturissa ja paikoitellen myös metsässä, mutta kesäkin on jo ovella! Koivuihin on silmut tulleet, ruoho alkaa vihertää. Varma kesän merkki -> vihreät kyläpyörät näkyvät jälleen! Talven lumiset muistot mielessä ja kuvina, kesän kujeet edessä. Tervetuloa kesä – heihei talvi, kohta jälleen tavataan!


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Palloja, serpentiiniä, simaa!

Kevään hauskin juhla lähestyy - vappu! Pallot poksuu ja sima maistuu! Ja ne tuoreet munkit, nam. Hauskaa on vappuasujen värien loisto, kaikkien iloinen mieli ja naurun raikaus! Vappuna on myös paljon kaikenlaista ohjelmaa.

Joka vuosi on ollut paljon väkeä liikkeellä – oletko sinä ollut mukana? Nyt on vielä hyvin aikaa suunnitella asua. Tervetuloa koko perheen voimin vappukulkueeseen! Vappuaattona klo 12.30 on lapsille ihan omaa ohjelmaa. Isoveliukko meinaa osallistua retro-kisoihin. Se on kyllä hassu näky kun se laittaa isoisäukon vanhat tamineet. Vappua odotellessa!


torstai 18. huhtikuuta 2013

Kevättä

Keväällä sääolosuhteet muuttuvat nopeasti, aamun pilvisyys vaihtuu monesti iltapäivän aurinkoon ja toisinpäin. Hiihtäminen on mukavaa, sillä pakkanen ei enää kipristä varpaista tai nenän päästä. Laskettelukin onnistuu vielä kaikilla rinteillä. Äitienpäivänä päätämme laskettelukauden kurvaamalla Eturinteessä. Jee! – Vielä monta laskupäivää jäljellä! Kelkkareititkin on auki. 

Milloin teillä on kevät, kysyi yks ulkomaalainen ukkokaveri. Se oli ihan ihmeissään kun sanoin että nythän se on! Hänelle meän olosuhteet oli kuin keskitalvi :D. Pihoilla ja teillä lumi jo sulaa – se on kevään varma merkki. Järvien päällä ei vielä näy vettä ja jäät ovat paksut. Tosin keväällä tulee jään suhteen kuitenkin olla varovainen. Älä koskaan alita siltojen alusia, sillä siellä jää voi olla hyvinkin pettävää. Jokien jäätilanne on vielä myös hyvä. Pilkkikelit parhaimmillaan!

Muuttolinnuista on ainakin pulmunen löytänyt tiensä tänne meidän korkeuksille, teeret ovat aloittaneet soitimensa ja keskellä yötä voi kuulla myös ilmeellistä ”puputusta”. Nuorempana luulin aina että se oli jänis, mutta isäukkoni kertoi kyseessä olevan helmipöllön. Talvesta nauttiessa, kesää odotellessa kannattaa ulkoilla paljon - ja harrastaa talven eri aktiviteetteja!  

Keväisin siimoin,
Lumiukko

torstai 4. huhtikuuta 2013

Poro Pohtii


Päästimme tällä kertaa paikallisen sarvipään ääneen. Mitä porolla on mielessä?

"Me olemme täällä Levillä tottuneet siihen, että ympäri vuoden vallitsee oma rauha kun ottaa muutaman askeleen metsään päin. Levin keskusta taas on vuosien varrella kasvanut hurjasti. Kun olin vielä sarveton vasa, ei täällä liikkunut alkuperäisten asukkaiden lisäksi kauheasti ihmisolentoja. Nyt tien vieressä on vaikea pitää ajattelutaukoja rauhassa kun niitä ihmisten kuljetuslaatikoita huristelee ohi alvariinsa.
Kohta hanget sulavat ja porot lähtevät aktiivisemmin liikkeelle.
Kesä on kivaa aikaa vaikka jolkotella Levin golfkentällä.

Hassua noissa vierailevissa rinnakkaiseläjissä on kuitenkin se, että monet vieraanmaan kieliä puhuvat ovat minusta ja ystävistäni kovin ihmeissään! Pysähtyvät aina katselemaan ja osoittelevat meitä mustilla vempaimilla jotka välähtelevät kirkkaasti. En tiedä yrittävätkö he kommunikoida kanssamme mutta itse en kauheasti välitä jäädä keskustelemaan lajiemme välisistä kulttuurieroista.

Joskus käyn katselemassa ihmisolentojen omituisia temppuja kylämme keskustassa mutta hetken päästä voin aina todeta heidän olevan hieman päästään vialla. Tämän takia on tämä hirvas nähnyt viisaaksi jolkotella aina päivän päätteeksi metsän rauhaan. Sinne eivät kuljetuslaatikot pääse metelöimään ja kevään lämpöisten auringon säteiden alle on aina levollista mennä torkkumaan."

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tanssikoparaa vipattaa vimmatusti

Kyllä olisi niin kiva ollut päästä Ailu-poronkin ihmettelemään Levin maisemia kuumailmapallosta, mutta ei ne ottaneet mukaan vaikka kovin yritin. Olisi ollut hauska vilkutella kavereille sieltä ylhäältä ja katsastella, missä paikoissa porotokat näin keväthankien aikaan makoilee. Tai näyttää pitkää turpaa hangessa juokseville hirville! Olen myös kuullut, että kuumailmapallolla lennettäessä ei korkeanpaikan pelkoa tunne ollenkaan sillä tavalla kuin esimerkiksi korkean tunturin rinteellä oleminen saattaa pelottaa. Vinha juttu!
 
Mutta asiaan! Ailu-porolla on nyt ikävä kyllä vähän mustat silmänalukset. Tässä on tullut vietettyä niin hektistä iltaelämää, että melkein odottelen kesän seesteisempää menoa. Mutta minkäs teet, kun joka ilta on päästävä baariin, koska siellä on niin mukavia solisteja laulamassa ja tanssittamassa. Ja päivisin on ollut vastaavasti hienoja aurinkoisia ilmoja ja ulos on pitänyt kiiruhtaa heti aamusta.  Lomalainen voi nukkua kotiin päästyään, mutta Ailuporohan on kotoisin täältä Leviltä! Apua!


No ainakin Matti ja Teppo täytyy nähdä! Turun murre saa aina niin iloiselle mielelle!
Oikein mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille toivottaa Ailuporo

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ilmojen halki käy Lumiukon tie


Näin keväthankien aikaan on mahdollista käydä 
tutkailemassa Levin ja ympäristön huikeat maisemat kuumailmapallo- ja helikopterilennoilla! 

Kuumailmapalloretkelle valmistautuminen on jännittävää – on mukava seurata miehistön tekemisiä korin valmistelusta aina pallon täyttämiseen saakka. Miehistö myös antaa sinulle mahdollisuuden olla mukana tietyissä valmistautumistoimenpiteissä. Pallon täyttyessä tulee pienoinen kiire koriin sijoittautumisessa – ilmalennon alku on yleensä tavattoman pehmeä ja mieleen jäävä kokemus. Pallo ottaa korkeutta verrattain nopeasti ja aloittaa matkansa tuulen suuntaisesti kohti laskeutumispaikkaa.

Yläilmoissa on erilaista: siellä ei tuule, sillä matkustus tapahtuu tuulen nopeudella. Yleensä myös lämpötila tuntuu lämpimämmältä – mutta aina on pukeuduttava lämpimästi, sillä kosteus on yllättävän jäätävää. Itse otan mukaani supermarketista ostetut lämpötyynyt hansikkaisiin ja kenkiin. Ylhäältä on mukavaa seurata ihmisten touhuja ja ihmettelyjä – metsässä saattaa myös nähdä repolaisen touhuissaan tai hirven syöpöttelemässä pajunoksia. Laskeutuminen on jännittävää – silloin kori saattaa pomputella hangen päällä pari kertaa, tai jopa kaatua, mutta se ei ole vaarallista. Miehistö neuvoo miten toimitaan lähdössä ja laskussa –tärkeintä on pitää kiinni korin laidastaKuumailmapallolento on todellinen seikkailu!

Jos haluaa lyhyemmän näköalalennon, kannattaa kokeilla helikopterilennätystä. Lähdöt tapahtuvat joko Horizontista tai Tuikusta. Mittaria ja vempainta laitteessa riittää – samoin ikkunoita, kaikki matkustajat saavat päähänsä myös luurit. Lento lähtee nopeasti – ja on myös ohi verrattain nopeasti. Helikopteri kääntyilee nopeasti ja ketterästi ja matkanteko on joutuisaa. Helikopteri on upea tapa matkustaa – näköalat ovat hurjat! Jos tahdot lennoille mukaan, olethan yhteydessä Matkailuneuvontaan.

Taivaan ihmeitä voi halutessaan seurata myös maasta. Kirkkaalla säällä – ja hitusella onnea – on mahdollista nähdä revontulet!



Näköalaterveisin
Lumiukko

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Streetille

Nyt on niin siistiä vetää Streetillä että oksat pois! Lunta on mahtavasti, äijät on liipanneet nokat kohdalleen ja väkeä ei ole niin älyttömästi kuten hiihtolomilla. 

Tästä mä tykkään!


















Snowparkin äijät kirjottaa naamakirjassa että parkin profiili on niin hankala että enempää kamoja/ bokseja sinne ei millään mahdu. Hankalasta profiilista johtuu myös reililinjan alimman hyndän "droppimaisuus", siinä on niin jyrkkä kohta että parempaa siihen ei vaan saa=/

Alaosan kaaresta on poistettu spine koska sitä ei millään pystynyt pitämään sellaisessa kunnossa kuin äijät haluaa Levin kamojen olevan. Mitä pidemmälle kevät menee, tilanne hankaloituu koska arska sulattaa lumet siitä edestä! Alaosa parkista on myös turvallisuus syistä hieman "autio". Siinä yhdistyy tavallaan kolme linjaa, joten varsinkin sesonkiaikoina se on melkoinen muurahaispesä!


Cornerin ländin loivuus johtuu myös kunnossapidosta, jyrkempää ländiä ei millään pysty ajamaan. Tästä johtuu ettei cornereita oikeastaan juurikaan näe missään. Ne on enemmänkin sessarijuttuja jotka raksataan weekendiksi tms. Mutta hyvinhän siihen vielä ajelee sen "boilerin" jälkeen =)

Paippi on ollut aika hyvä (jo muutaman vuoden ajan), kiitos meidän paippiexperttiErkille! =)

Myös paippi on erittäin hankala obstaakkeli pitää kunnossa. Sen ajaminen kerralla ottaa noin 8-10h jos sen tekee hyvin eli ei voi ihan joka päivä ajaa. Kova tuuli+pakkanen+paljon väkeä on myös sellainen yhdistelmä että kaaret jäätyy eikä siinä paljoakaan ole tehtävissä!

Näillä mennään!
-saku-

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kevät tuli ihan puskista

Kevät saapui Leville taas aivan yllättäen. Lapissa asuvat ehtivät hädin tuskin tottua pimeyteen kun aurinko alkoi jälleen lämmittämään. Kevään varma merkki on kirkkaiden auringon säteiden lisäksi se, että myös paikalliset kaivautuvat lämpöisistä koloistaan ja lähtevät ulos. Tuntuu olevan hymy herkässä itse kullakin.

Tulevan kevään aikana Levillä tapahtuu kaikkea uutta ja hauskaa. Ensimmäistä kertaa koskaan järjestettään Aurinkokarnevaalit. Näiden karkeloiden lisäksi juhlitaan vappua oikein rytinällä!


Koko kevät kausi huipentuu lopuksi Camp 531 tapahtumaan! Eturinteellä järjestettävä snoukkaustapahtuma kerää Leville lautaulua rakastavat viimeiseen laskuun. Luvassa on myös skeittausta ja rokkia.

Levin kevät on siis menoa täynnä! Vielä ehtii varata majoituksen viimeistä voitelua silmällä pitäen!

Tervetuloa aurinkoisiin rinteisiin!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tervehdys kaikki hiihtolomalaiset ja tulevat lomalaiset!


Aurinko paistaa, elämä hymyilee! Lomalla levätään ja touhutaan. Tekemistä on monenlaista, alla joitakin vinkkejä lomailuun.

Talven viikko-ohjelma ja ohjelmapalvelut
Erilaisia opastettuja retkiä ma-su, lisätiedot: Kaikki Levistä –esitteessä, levi.fi, m.levi.fi. Varaukset viimeistään edellisenä päivänä Levin Matkailuneuvonnasta. Myös monia muita erilaisia retkiä varattavissa viikon jokaiselle päivälle!


Levi Icehotel Luvattumaa, Lainio Snow Village.
Levi Icehotel Luvattumaa: Lumihotelli ja kappeli. Pääsymaksu 9e/aikuinen ja 4,5e lapset 4-12v. Avoinna päivittäin klo 10–16. N. 7 km Levin keskustasta, Akanrovassa. Perille autolla, taksilla, kelkalla tai hiihtämällä.
Lainio Snow Village: Lumihotelli ja jääravintola päivittäin klo 10–22. Pääsymaksu: 10e/aikuinen, 5e/lapsi (4-14 vuotta). N. 45km Leviltä Ylläksen suuntaan, perille autolla, taksilla tai etukäteen varatulla tilauskuljetuksella.

Lastenmaa
Eturinteen vasemmalla puolen Levin keskustassa tenavien ikioma alue. Sonera Lastenmaassa on lapsia varten kaksi sompahissiä ja yksi naruhissi. Henkilökunta lainaa pulkkia, kypäriä, liukureita sekä stigoja lasten käyttöön. Joka päivä lapsille ohjattua tekemistä Lastenmaan viikko-ohjelmassa. Kaikki Sonera Lastenmaan tapahtumat ovat maksuttomia! Lastenmaassa myös maksullinen päivähoitopiste ilman ajanvarausta. Lastenmaa ja Tenavatokka klo 9.30–17. Lisätiedot: Levi Ski Resort / Levin Hiihtokeskus puh. 0207 960 212, 0207 960 200

Laskettelu, hiihtokoulu
Alle 6-vuotiaat kypäräpäiset lapset, jotka laskevat vanhempiensa kanssa, eivät tarvitse omaa hissilippua. Sompahissit maksuttomia. Aloittelijoiden kannattaa suunnata hiihtokouluun! Lisätiedot: Levi Ski Resort / Levin Hiihtokeskus puh. 0207 960 200.
Välinevuokraus lasketteluun: välinevuokraamot Etelärinne, Koillisrinne, Gondoli 2000 sekä keskustassa Zero Point, Elan Pro shop, Intersport, City Sport.


Hiihto / Tulistelu
Laduista helpompia ovat siniset. Mikäli latukartassa kodan merkki, ovat puut jo valmiina. Latukartassa kilometrit mainittu aina kahden pisteen välillä. Ilman suksia tulistelemaan pääsee esim. 6-hissin /Koillisrinteen kodalle sekä Lammaskurun kodalle Levin huipulle. Lastenmaassa myös kota makkaranpaistolle aukioloaikoina. Välinevuokraus hiihtoon välinevuokraamot keskustassa Zero Point, Elan Pro shop,  Intersport, City Sport.

Talvikävelyreitit
Merkityt reitit alkavat Levin keskustasta Lastenmaasta, myös esim. Koillisrinteeltä. Kaikki Levistä -esite: Tunturikylän opaskartta. Reitit merkitty violeteilla pisteillä. Huomioithan sääolosuhteet, tuulen ja tuiskun jälkeen suosittelemme lumikenkiä.

Gondolin kiertoajelu
Niin pienille kuin isommillekin gondoliajelu tarjoaa mukavan elämyksen. Eturinteen Express gondoli vie Eturinteen huipulle, missä Hotel Levi Panorama ja Levi Summit, myös elokuvateatteri. Gondoli 2000 –hissi n. 2 km Leviltä etelään Kittilän suuntaan vie Levin huipulle maisemia ihailemaan (Kahvila Palovartija avaa 1.3.). Hinnat


Kylpylä
Avoinna päivittäin klo 10–22. Kylpylä sijaitsee Kylpylähotelli Levitunturissa Levin keskustassa. 

Keilaus
Levin keskustassa: Levi Bowling päivittäin klo 10–24, hohtokeilaus klo 15 alkaen ja Spa Bowling Kylpylän yhteydessä, päivittäin klo 10–24, hohtokeilaus alkaen klo 18.

Lastenmaailma Inka & Niko
Lastenmaailma Inka & Niko houkuttelee pieniä lapsia leikkeihin ja peleihin. Tilassa on luonnollisesti pallomeri, pomppulinna, leikkiautoja ja kaikkea muuta hauskaa! Sisäänpääsy 6e per muksu (alle 2-vuotiaat ilmaiseksi), päivittäin klo 10–22. (Ei lastenhoitopalvelua.)
   
Elokuvat
Cinema Levi Summitissa elokuvia lapsille ja aikuisille.
(26.2 asti 1v. synttäritarjous lapset 1e ja aikuiset 5e)

Tapahtumat
Levin tapahtumakalenterista tai kätevästi kännykällä m.levi.fi

Kevätunnelmia fiilistellen,
Lumiukko





maanantai 18. helmikuuta 2013

"Ei paha"

Mikäs tässä on virnuillessa; metri lunta, aurinko paistaa ja kaverit koolla!
Kaikki rinteet ja ladut ovat avoinna, tää on tätä helmikuun mahtavuutta!














Keväällä alkaa Levillä aina tapahtumatykitys, katso nyt näitäkin:
19.2 Audi rinnerieha
19.-20.2 Nordica Ski Demo Tour
20.-21.2 Väline-esittelyissä Atomic, Nordica ja Rossignol
20.2 Cheekin ikärajaton keikka
22.2 Iiro Rantalan lasten konsertti
Hiihtokoulun viikko-ohjelmat
Wellness-viikot
Leffaan vitosella ja lapset eurolla
Discoon

Mihin mä repeen ----

-saku-


maanantai 4. helmikuuta 2013

Nuorisoa ajatellen


Aika moni nuori haluaa tehdä Levillä paljon muutakin kuin lasketella. Ilta-elämää ei kuitenkaan juurikaan ole perheen yhteisten illallisten lisäksi suunniteltu nuorten tarpeisiin. Näihin toiveisiin pyritään nyt vastaamaan nuorten omilla discoilla sekä Hullu Poro Areenalla järjestettävillä nuorisokonserteilla.
Areenan juhlahumusta pääsevät nauttimaan kevään
aikana myös nuoremmat  Levin vierailijat.

Kaikki konsertit ovat ikärajattomia joten nyt myös alle kahdeksantoistavuotiaat pääsevät nauttimaan suomalaisten huippuartistien live-esityksistä. Areenalla esiintyvät tulevan kevään aikana mm. Cheek sekä Haloo Helsinki.

Tervetuloa nuoriso! 
Me täällä jo odotamme.