torstai 27. joulukuuta 2012

Hei hulinaa

Maha täynnä suklaata ja paistia, tarttee päästä mäkeen?

Tuttu punanuttu kävi kylässä muutama päivä sitten ja toi kaikenlaista, erittäin tarpeellista ja vähän hassujakin juttuja. Olen köllötellyt kotosalla takkatulen äärellä, lähellä jääkaappia. Olo on sen mukainen eli ulos pitää lähteä. Pakkasten hellittäessä laskettelu on huippuhommaa! Ajattelin käydä katsastamassa myös Eturinteiden Streetin ja Pipen uudet kuviot. Parkin pojat ovat olleet kovassa iskussa ja uutta elementtiä pukkaa joka viikko. Kunhan vain muistetaan laskea taito edellä! Tämä on C-pressi:


Kohta alkavat todelliset ruuhkaviikot kun ulkomaalaisia matkailijoita saapuu kylään entistä enemmän. Hissiliput ja vuokravälineet kannattaa tammikuun puoliväliin asti hakea Gondolilta, Etelärinteiltä tai Koillisrinteiltä. Niissä on väljempää eikä tarvitse niin jonotella. Auto mahtuu hyvin parkkiin tai sitten voi huristella Ski Bussilla.

Mä lähden vielä porokeitolle!
-saku-

perjantai 21. joulukuuta 2012

Lumista Joulua!

"3 yötä jouluun on vain..
kiltti olen ollut, tottakai! 
Kinkut paistoon ja suklaat suuhun, 
aikaa jää myös moneen muuhun!"

Matkailuneuvonnasta vinkkejä joulunviettoon sekä ohjelmapalveluvaraukset! 

22.12 klo 11.00-16.00
23.12 klo 11.00-16.00
24.12 klo 9.00 - 12.00
25.12 klo suljettu
26.12 klo 11.00 - 16.00
27.12 klo 9.00 - 16.30
28.12 klo 9.00 - 16.30
29.12 klo 11.00 - 16.00
30.12 klo 11.00 - 16.00

Hyvää joulua!

t. Lumiukko


Ps. Joulupukki vierailee Lastenmaassa Levin Keskustassa 
Jouluaattona klo 13.00 – 15.00!


Levin Matkailuneuvonta, Myllyjoentie 2

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

AIlun jouluaaton vinkit



Nyt voinkin jo vähän paljastaa, mitä olen puuhaillut viimeiset viikot. Tänäkin vuonna olen ollut kutsuttuna Joulupukin porojoukkoihin ja hurjaa hommaahan tämä on. Lahjoja on aivan valtava kasa ja ne kaikki pitää ehtiä jakaa aattoon mennessä. Hauskaa on, mutta kyllä siinä kuulkaas tulee kova hiki, vaikka joulupukki tietenkin tekee isomman duunin. Sen enempää en ikävä kyllä pysty hommasta kertomaan, koska olen allekirjoittanut juhlallisin menoin Joulupukin salassapitolupauksen.
 
Työvuorolistan mukaan minulla on kuitenkin jokunen tunti aattona vapaata ja meinaan istahtaa ensin jouluglögille jalkojani lepuuttamaan johonkin tunnelmalliseen Levin pubiin. Sitten täytyy ehdottomasti  käydä kuuntelemassa joulurauhan julistus keskustassa klo 15.00.  Ja voi kun ehtisi vielä johonkin jouluruokailuun,  Levillä kun on niin hyvää ruokaa!

Hyvää Joulun odotusta toivoo Ailuporo!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Missähän ne tontut luuraa?

Ailuporo niin nauttii näistä ihanan lumisista keleistä. Puhdas pakkaslumi narskuu kivasti köpsötellessä Levin keskustan jouluvalaistuja kujia pitkin. Ja joka puolella on iloisia lapsia leikkimässä ja pulkkailemassa lumessa. Mutta aika jännää kieltä ne puhuvat, ilmeisesti se on Lontoon  murretta.

Kävin tuossa päivällä treffaamassa tuttuja Levin Joulutorilla, siellä kannattaa näin joulukuussa aina piipahtaa jos joulumieli on vähänkään hukassa! Ja jos haluaa tehdä mukavia ostoksia! Ja voi kuinka monta ihmistä siellä oli laskettelemassa – rinteitä oli jo ainakin 16 auki ja latujakin 90 kilometriä. Ainakaan Ailuporo ei jaksa niitä kaikkia samana päivänä hiihtää…


Mukava Joulun odotusta kaikille toivoo Ailuporo



tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulu se tulla jolkuttaapi…


Aika se vain hurahtaa ja joulunaika on hiljalleen käsillä. Tähän minulle mieluisaan aikaan kuuluvat hauskat ohjelmapalvelut, joululaulut, jouluiset ruokaherkut ja lumiset hiihto- ja laskettelureissut. Levin Joulutori avautui viime lauantaina. Joulutori on avoinna joulukuun jokaisena päivänä kello 10-18, ainoastaan 25.12.2012 torimyyjillä on vapaaehtoinen myyntipäivä. Torilla myydään käsitöitä sekä muita kotimaisia tuotteita. Joulutorin pakkasraja on -20C.

Levin Matkailuneuvonnan tontuilla on alkanut kiireet… Vieraat ympäri maailman haluavat varata edulliset ohjelmapalvelunsa sieltä. Tarjolla on husky- ja poroajeluja, ratsastus- ja rekiretkiä, moottorikelkkasafareita, lumikenkä- ja pilkkiretkiä. Lisäksi heiltä voi tilata mm. vierailut esimerkiksi Lainion lumikylään. Mikäli olet kiinnostunut revontulien bongailusta, niin sellaisellekin retkelle pääset! Joulun ohjelmat saat kätevästi varattua myös Levin Matkakaupasta . 

 

Jouluruokailuista, joulunajanohjelmasta sekä joulun aukioloajoista saat lisätietoja tästä. Mikäli suunnittelet joulun viettoa Levillä, vapaat majoitukset näet Majoitusmaailmassa. Varmistaaksesi pukin piipahduksen mökillä, olethan yhteydessä Levin Matkailuneuvontaan mahdollisimman pian. Joulukuun aikana Marian Kappelissa on useita erilaisia konsertteja musiikin ystäville. Levi.fi -tapahtumakalenteriin on merkittyinä päivittäiset tapahtumat niin joulun ajalle kuin muillekin joulukuun päiville.

Oikein makoisaa joulun aikaa teille kaikille – muistakaa olla kiltisti, tontut ovat jo liikkeellä!

Jouluterveisin,
Lumiukko

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tonttutiimi odottaa vierailijoita ympäri maailmaa


Levin laskettelukeskus on varmasti yksi Suomen tunnetuimmista talvilomaparatiiseista. Levin tuntee myös moni ulkomaalainen turisti. Joulukuussa Leville saapuu suuri määrä englantilaisia turisteja. Brittien tapa viettää joulua eroaa paljolti suomalaisista jouluperinteistä. Heille on myös hyvin yleistä matkustaa ulkomaille joulun viettoon. Siinä missä suomalainen arvostaa kodin lämpöä joulun aikaan, hakevat britit Suomen Lapista eksoottista lomaelämystä koko perheelle.

Tonttutiimi on valmiina vastaanottamaan vierailijat.

Valmistaudumme nyt ympäri leviä huomioimaan kansainväliset vieraamme suomalaisia laskettelijoita unohtamatta! Täällä tonttukollegat valmistelavat kanssani ahkerasti joulun ajan ohjelmaa. Tervetuloa lumen peittämään lapin ihmemaahan.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Jippii, pakkasta!

Pakkanen on nii--iiin paljon hauskempaa kuin nollakelit! Talvi on alkanut Levillä jo kuukausi sitten mutta aina välillä eteläinen lämpöaalto surffaa pohjoiseen asti. Nyt on luvassa talvikelejä pitkälle yli joulun ja sehän passaa meille oikein hyvin.

Lumitykit ovat jälleen pauhanneet ja Etelärinteiden pitkä 8.4-rinne alkaa olla työstökunnossa. Rinne on niin pitkä että sen lumettamisessa menee aina kauemmin kuin muissa rinteissä. Kun tykit sammutetaan, lumi saa levätä muutaman päivän. Juu-u, lumen pitää hieman asettua ja tiivistyä jotta sitä voi siirrellä ja tasoitella tamppareilla. Rinnepäällikö-Hannun mukaan avaamaan päästään viikolla 49 eli itsenäisyyspäiväksi halutaan saada valmista. Samassa aikataulussa avataan 11- ja 10-hissien vauhdikkaat rinteet ylhäältä tunturista. On sitten mukava pitkä viikonloppu sujutella sielläkin päin tunturia!

Snowparkista on jo kyselty ja sen lumetus on myös vaiheessa. Avaus menee todennäköisesti joulukuun puolivälin aikoihin jahka isot hyppyrit on saatu viimeisteltyä. Sillä aikaa voi vedellä Eturinteiden Streetillä sekä sompahissin viereen asetetuilla 6 metrin reileillä.

Lunta päin!

-saku-

perjantai 23. marraskuuta 2012

APUA, AILUPORO LIUKUU PÄÄLLE!

Niin sitä luulisi, että olisi paljon helpompi liikkua liukkaalla, kun on neljä koparaa vatsan alla, mutta ei! Levilläkin on ollut niiiiin liukasta jo joitakin päiviä ja olen miettynyt kovasti nastojen asentamista sorkkiin. Minnekähän pitäisi ottaa yhteyttä? Onkohan oikea paikka Kittilän Kumi ja rengaskorjaamo vai sitten se tyyppi, joka laittaa hevosillekin raudat kavioihin. Ehkäpä käyn Levin Intersportissa ja ostan sittenkin uudet aisbugit eli sellaiset juoksukengät, joissa on nastat pohjassa. Eikun nyt keksin! Vedän vanhat golfkengät jalkaan niin eipä luisu enää.

Luistellaan, pulkkaillaan, hiihdetään ja varsinkin liu’utaan Levillä viikonloppuna! 

terveisin Ailuporo


perjantai 9. marraskuuta 2012

Suihkitaan suksilla

Laskettelemaan on Levillä päässyt mukavasti jo lokakuun puolella. Kisat ovat tuoneet väkeä niin rinteille kuin kannustamaan huippusuorituksiin.

Lumetuksen ansiosta laskettelualue on laajentunut tänään Koillisrinteille jonka valaistulla 6.2-rinteellä nähdään etenkin uuden kauden aloittavia Levi-faneja. Kun maailmancup-kisat ovat ohi, jatketaan lumetusta ja viimeistellään Länsirinteet avauskuntoon.

Maastohiihto on entistä suositumpaa ja luonnonlumi helli meitä jälleen kauden avauksessa. Kun lunta satoi yhtenä yönä lähes 15 cm, saatiin Valorakan luistelubaana auki. Heti perään avattiin tykkilumella Ensilumenlatu ja nyt sujutellaan jo naapuritunturin juurella kohti Merkkisenkaltion taukopaikkaa. Ladun profiili on melko helppo, vähän nousuja ja laskuja. Ota siis eväät mukaan ja tuliste kääntöpisteellä.

Kohti Kätkätunturia
















Sonera Lastenmaa touhuaa tutulla tarjonnalla. Sen hissit ovat vapaassa käytössä ja kuumaa mehua on tarjolla taukotuvassa veloituksetta. Joka päivä touhutaan viikko-ohjelman parissa johon osallistuminen onnistuu jokaiselta! Suosituimpia tapahtumia ovat rattikelkkakisat ja Lastenmaan olympialaiset.

Mukaan vaan!

-saku-

























keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Valkoinen sirkus on Levillä

World Cup -huumaa!


Vielä päivä ja Levin valkoinen sirkus pyörähtää käyntiin. Levillä lasketaan alppihiihdon Maailmancupin osakilpailut sekä miesten että naisten osalta 10-11.11.2012. Kisailijoita on lähes 200 yhteensä 23 eri maasta. Paikalle odotetaan myös hurjasti katselijoita – toivottavasti myös sinä saavut mukaan katsomaan sekä Tanjan että Kallen laskuja. Levi Black –rinne on lähestulkoon valmis kaikkine palveluineen. Paikalliset yrittäjät ovat esillä Lapland Avenuella myyden ja esitellen tuotteitaan. Paikan päältä saa myös ruokaa ja juomaa. Pääset vähimmällä vaivalla kisa-alueelle käyttämällä hyväksi yleistä kisakuljetusta. Kuljetus lähtee Kylpylähotelli Levitunturin edestä ja toimii non-stop periaatteella. Eturinteellä on perjantai-iltana kisojen avajaiset ja mm Public Draw, jonka aikana arvotaan naisten laskujärjestys kisoissa. Lauantaina kisailevat naiset ja miehet pääsevät sunnuntaina rinteeseen.

Kisan ohjelma internetistä Levi.fi .

Jännittäviä kisoja kaikille!

Kisaterveisin,
Lumiukko

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Tapahtumarikas marraskuu on käsillä!



Hei kaikille!

Nyt voi jo oikeasti sanoa, että talvi on tullut Leville. Lunta on reilusti yli 20 cm ja moni talvinen aktiviteetti on jo mahdollista. Olen hiihtänyt ensilumenladun ja Valorakan hiihtolenkit useaan otteeseen. Suksien päällä viihdyn toki muutenkin, sillä laskettelurinnekin on käytössä tässä keskustassa. Mäkiä avataan kansalle laskettavaksi sitä mukaa mitä niitä valmistuu.Ohjelmapalvelujakin nuo Matkailu-neuvonnan "tontut" minulle suosittelivat, elokuvissa on käyty katsomassa silmät ymmyrkäisenä uusin James Bond, Madagascar 3, Niko 2 ym ym ym. Tekemisen puute ei Levillä vaivaa! 


Tapahtumarikas marraskuu alkaa. Levin hiihtokausi avataan virallisesti 02-04.11.2012, LeviDays-viikonloppuna. Tekemistä ja nähtävää on varmasti kaikille. Laskettelemaan pääsee halvalla, hinta välineineen ja hissilippuineen vain 20€. Zero Pointin pihapiirissä on pystytettynä useita kotia ja kojuja. Näissä esittäytyvät Levin ohjelmapalveluyritykset tarjouksineen. Itse aion lauantaina kiertää koko Levin Pirpanapolku -tehtävän puitteissa, samoin aion olla katsomassa Joulupukin ja tontun vierailua kello 12 aikaan, Kanan ja Tean musashown haluan ehdottomasti nähdä. Lisäksi ohjelmassa on muotinäytös, moottorikelkkojen Air Jump Show... Laskettelemaankin pitäisi ehtiä. Kylpylään pääsee erikoishinnalla ja lisäksi ympäri keskustan on paljon ruokailutarjouksia. 


Sunnuntaina on useassa Levikeskuksen liikkeessä hintahulabaloot - erikoistarjouksia monista tuotteista. Nyt kaikki nauttimaan Levin talven avajaisista! 


PS: Maailman parhaat laskijat ovat Levillä kilpailemassa 9-11.11.2012.
Levin World Cup tärjoaa upeat puitteet nähdä omat suosikkisi livenä! 


Avajaisterveisin,

Lumiukko 

Tässä kuvasatoa jälkikäteen avajaisista:

Kana ja Tea laulattaa
Huimia kelkkatemppuja!


tiistai 30. lokakuuta 2012

FIS Alpine Ski World Cup Levi


Talvi saapui Leville tänä vuonna ennätysaikaisin ja pakkasukon siunauksella voimme jo varmuudella sanoa, että Alppihiihdonpujottelun maailmancupavauksen näyttämönä toimii tänä vuonna Levin Black- rinne.

Rinnettä lumetetaan vielä ja se saa erityiskäsittelyn jota kutsutaan injektoinniksi. Tämä tarkoittaa sitä, että lumen ominaispainoa nostetaan 400 grammasta 800 grammaan per litra. Rinne on siis jäisempi ja jyrkempi kuin tavalliset rinteet. Tämä tarkoittaa sitä, että alppihiihtäjät pääsevät laskemaan omaa taitotasoaan vastaavan haastavan ja tarkkaan suunnitellun matkan.
Levi Black 2010
Ihan tavallisille laskijalle Levi Black on ehkä turhan haastava. Maailmanmestareiden taidonnäytteitä on kuitenkin mukava päästä seuraamaan paikan päälle koko perheen kanssa. Tämä tonttu lähtee kisojen jälkeen testaamaan eturinteen joka on suotuisampi harrastetason laskijalle. Laskemisen jälkeen lämmittää sitten kuuma kaakao ja punanenäisten kaveritonttujen seura.