keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa ja lunta maassa


Kukkuu! Linnun laulua kuulen, ohi etelätuulen..
Jääravit tuli ja meni, mahtava tapahtuma ja siellä oli hauskoja ja komeita hevosia sekä kivaa ohjelmaa. Ensi vuonna uudestaan!
Kevät on ollut hyvän aikaa Levillä ja aurinko on paistellut kirkkaasti useana päivänä. Lunta on 70 cm eli vielä pitkääään aikaan ei ole maata näkyvissä tuntureilla. Hyvä niin, sillä hiihto- ja laskettelusäät ovat parhaimmillaan! 


Levin kevät on ihana!
 

Latukahvilat palvelevat nälkäisiä ja janoisia hiihtäjiä.

Tiesitkö muuten että nyt voin mennä koirakaverisi kanssa entistä pidemmälle hiihtolenkille?

Koiran kanssa ladulle
Levillä on koiran kanssa hiihdettävää latua 35,5 km! Koirat tulee olla kytkettyinä, sillä sijaitsemme poronhoitoalueella!

Keskustasta Latu alkaa Immeljärven pohjoispäästä (parkkialue Eturinne) Immeljärven yli kohti Kätkäjärveä tai liikenneympyrän vierestä kohti Kätkätunturia sekä Pyhätunturia.

Könkäältä ladulle pääset Taivaanvalkeiden Tonttulan (n. 8km Leviltä Könkään kylässä), Majatalo Jurtan sekä Rautuskylän latukahvilan pihoilta (n.13km Leviltä, Inariin vievän tien varrella).

 

Vuokraa myös lumikengät ja käy retkellä Kätkätunturin huipulla. Huipulta avautuvat upeat maisemat kohti Kittilää ja Pallas-Yllästunturin suurta kansallispuistoa. Talvikävelyreiteillä voit kävellä metsässä osittain ilman lumikenkiäkin. Opastettua retkeä suosittelen sinulle, joka tahtoo tietää lisää Lapista lumikenkäilyn ohella.

Immeljärven jääkansi alkaa täyttyä pilkkijöistä, oman lupasi voit lunastaa Levin Matkailuneuvonnasta hintaan 12 euroa / vrk ja 40 euroa koko viikoksi. Luvat ovat henkilökohtaisia. Immeljärveen on istutettuna mm. kirjolohta, harjusta ja siikaa – muistathan saaliskiintiön, joka on 3 lohikalaa päivässä / henkilö.

Letkeitä ulkoilupäiviä auringonpaisteessa ja hyvässä seurassa!
 
- Lumiukko 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti